Kuka pelkää mustaa miestä?



Rasismi. Kyllä, mä käytän nyt r-sanaa. Jos aihe ei kiinnosta sua, tai olet valkoinen heteromies, niin suosittelen sun sitä suuremmalla syyllä lukevan tän tekstin. Sä tuskin oot ikinä kokenut rasismia tai ollut ainoa valkoihoinen luokassa, jossa kaikki muut olisivat tummaihoisia. Heittäydy hetkeksi mun saappaaisiin. Edes uteliaisuudesta, jos ei muuten inspaa.

 Kun mä olin lapsi vuosituhannen vaihteessa, niin oli ihan ok olla rasisti. Sen viestin sain mun opettajilta, joiden mielestä oli sopivaa leikkiä ”kuka pelkää mustaa miestä” liikkatunneilla ja kannustaa sun luokkalaista sanomalla :”Hyvä hyvä, neekeri!”. 

Kerrottakoon musta sen verran, että yksi mun isovanhemmista oli alun perin kotoisin Trinidadista, joka on saarivaltio Karibianmerelle. Ei, mä en oo vietä kesälomia siellä ja ei, mä en puhu mitään kreolienglantia. Toisin sanoen mullakin on myös  isoisoisä, joka oli sotaveteraani ja taisteli eka punaisten puolella sisällissodassa. Munkin esi-isillä oli maat ja mannut ja lehmät Hämeessä. Mun toinen isoisoisä kuoli pari kuukautta ennen jatkosodan päättymistä. Mä oon kumminkin sen verran tumma, että en mene kantasuomalaisesta. Mun etnisyyttä on hankala arvata, koska en oikein näytä afrikkailaiselta, mutta tummalta kuitenkin. Äskeinen oli suora lainaus eräältä tuttavaltani. Varsinkin, jos suoristan kiharat hiukseni, niin etninen taustani hämmentää muita.

Mä olin tosiaan ala-asteella vuosia ainoa lapsi, joka ei ollut valkoihoinen. Meillä oli kahden vuoden ajan vanhempi naisopettaja, jonka mielestä n-sana ei ollut rasistinen. Kolmannella me opeteltiin kysymysmerkin käyttöä ja läksyksi saatiin keksiä kysymyksiä. Monella oli kysymys: ”miksi neekerit on niin tummia?”. Muistan edelleen, etten älyttömästi nauttinut tästä keskustelusta. Opettajamme päätti keskustelun kommenttiin:”en tiedä, että onko niillä joku nimi meille.” Niillä viitattiin siis niihin neekereihin.  Vuosia myöhemmin tajusin, että olisin voinut sanoa, että teitä kutsutaan yleensä kusipäiksi. 

Jotain muuttui poliittisessa ilmapiirissä, kun mä menin yläasteelle. Huomasin, että ilmapiiri oli avoimempi ja suvaitsevaisempi. Sitten tuli talouskriisi ja kuten historia on opettanut, niin sehän on oiva ajankohta alkaa lietsoa muukalaisvihaa. Lukiossa ollessani kenellekään ei olisi tullut mieleenkään käyttää n-sanaa. Koulussa oli paljon maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita ja muutenkaan kukaan ei halunnut leimautua juntiksi.

Sitten perussuomalaisista tuli juttu. Aluksi persuista puhuttiin kuin vitsistä ja yhtäkkiä tapahtuikin ”Jytkynä” tunnettu lähihistoriantapahtuma eduskuntavaaleissa. Vihapuheen lietsomiseen törmäsi taas uudella tapaa kaupungilla ja somessa. Jotain oli kuitenkin muuttunut myös julkisessa keskustelussa rasismista. Aihetta käsiteltiin viimeinkin niiden näkökulmasta, jotka kohtaavat rasismia arjessaan. Aluksi koin keskustelun äärettömän kiusallisena, kuten varmasti moni muukin samanlaisen taustan omaava. Nyt tajuan, että aihetta olisi saanut lähestyä samasta näkökulmasta jo silloin ysärillä.

2016 alkuvuodesta mua kutsuttiin neekeriksi kasvokkain. Aivan ohimennen ja ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen. Ai, miltäkö tuntui? No, pahalta tuntui. Suututti ja kiukutti. Olin eräässä tapahtumassa ja menossa yksin käymään vessassa. Ohitse käveli kaksi jätkää, jotka olivat aikalailla itseni ikäisiä, eli nuoria aikuisia. Toinen heistä hymyili minulle ja toinen heitti:”what’s up my nigga?”. Hymyillyt jätkä katsoi ensi kaveriaan ihmeissään ja puhkesi sitten nauramaan. En saanut sanaa suustani, vaan tokaisin, että ”not much” ja jatkoin matkaani. Olisi toki pitänyt sanoa enemmän, mutta jännästi sitä jähmettyy olleissaan ihmeissään. Olin aivan puulla päähän lyöty. Tämän piti olla hauska ilta kavereideni kanssa. Kuitenkin ensimmäistä kertaa lapsuuteni, joku saa minut uskomaan etten kuulu tänne.

Ilmapiiri on siis taas kiristynyt ja viime syksyn Jimi Karhusen tapon jälkeen ajattelin, että ehkä tää oli tässä. Ehkä me nyt herätään, että ei tää näin voi enää jatkua. Sananvapaus ei voi tarkoittaa rasistille sitä, että saa sanoa ja tehdä ihan mitä vain. 

Kerrottakoon nyt, että mäkin katson Netflixiä. Lähinnä sarjoja ja elokuvia, kuten valtaosa ikäisistäni. Eilen sinne tuli uusi sarja, nimeltä ”Dear white people”.  Ajattelin vilkaista sarjaa ennen iltavuoroa vaatekaupassa, jossa olen töissä. Sarja käsittelee osuvasti aikaamme ja rasismia maailmanlaajuisesti, vaikka sijoittuukin Jenkkeihin. Eräässä kohtauksessa opiskelijajärjestö järjestää juhlat, joiden teemana on pukeutua tummaihoikseksi. Valkoiset siis maalaavat kasvonsa ja laittavat päälle ganstaräppärin vaatteet. Tilanne eskaloituu tummaihoisten opiskelijoiden tullessa paikalle ja poliisin saapuessa.
 Tajusin kohtausta katsoessani, että toihan kävi mulle.Kaverillani oli syntymäpäiväjuhlat, joissa teemana oli pukeutua vapaavalintaisen maan kansalaiseksi. Teema itsessään varmasti ruokkii ennakkoluuloja ja rasismia, mutta ajattelin, että ei kukaan varmaan viitsi pukeutua stereotypiaksi. Sitten sisään astuu kaksikymppinen mies, jonka iho on maalattu mustalla maalilla. Miehen läsnäolonsa kirvoitti osassa juhlijoista naurua ja olalle taputuksia. Mua ei naurattanut. 

Toissapäivänä olin kaverini kanssa lenkillä. Kerroin hänelle, että siivotessani vanhaa huonettani vanhemmilla törmäsin ala-asteella tehtyyn luokkalehteen. Lehdessä oli myös vitsiosio, jossa merkittävän osan sisällöstä muodostivat neekeri-vitsit (kiitokset vain silloiselle opettajallemme!). Yritin selittää kaverilleni, että miten pahalta asia tuntui vielä 15 vuotta kyseisen lehden tekemisestä. Häntä vähän nauratti ja kuulemma kaikelle pitää pystyä nauramaan. Mutta meidän luokka ei ollut maahanmuuttajaluokka tai edes kielikylpyluokka tai mikään. Kaverini edustaa teitä, jotka mainitsin tekstin alussa. Hän on valkoinen heteromies ja hän ei halua puhua rasismista.

Kommentit